perjantai 28. joulukuuta 2012

Ei nyt mennyt taas niinku piti

Aloin putsaamaan viime kertaisia lakkauksia Lumenen Gloss&Care kynsilakan poistoaineella, jonka pitäisi olla asetoonitonta. Noh, nyt mun geelikynnet alkoikin sitten sulamaan ja tipit irtoilemaan ja vaikka mitä muuta kivaa. Eihän siinä auttanut kun viilata kynnet pois, ottaa joululahjaksi saamani Cesarsin Harder-Longer-Stronger kynnenkovettaja heti testikäyttöön.

Aikani katselin kynsiäni ja ajattelin, että ne kaipaavat jotain pientä piristystä, ei tällä kertaa lakkaa, vaan jotain muuta ja silloin muistin, että InkkiPinkiltä saamani sabluunat on vielä testaamatta! Ei muuta kun ohjeiden lukeminen ja sit tekemään. Noh, eihän sekään sitten oikein onnistunut. -.- Tarrat ei suostuneet pysymään kunnolla paikoillaan ja mun kynnet oli auttamatta liian lyhyet noiden sabluunoiden kanssa pelleilyyn. :(

Pitkäkyntisemmällä toimisi siis varmasti ja nuo sydänkuviot oli niiiin kivat!

Mutta tässä teille kuvat tän hetkisistä kynsistä.  Lakkana käytin Essien Silken Cordia.

Ainiin, älkää välittäkö noista rakkuloista/pallukoista sormissani. Johtuvat enterorokosta joka minulla on tällä hetkellä. :/ Hyvä sairastaa lastentauti tälläin aikuisiällä!

Ja kyllä, kynnet ovat tällä hetkellä super pahassa kunnossa, mutta johtuu ainoastaan siitä, että minulla oli ne geelikynnet ja ne piti nyt viilata pois.





Sabluunat saatu siis yhteistyössä InkkiPinkiltä. Täältä löydätte nuo sabluunat helpoiten! :)

Hmm..

Olen tässä pohdiskellut, että blogillani on tällä hetkellä 14 rekisteröitynyttä lukijaa,. Ja niiden lisäksi on ne kaikki rekisteröitymättömät lukijat.

Mielessäni on käynyt ajatus, että jos blogiin saataisiin 25 rekisteröitynyttä lukijaa, voisin järjestää teille jonkun pienen kivan arvonnan! :)

Tämä arvonta olisi siis vain rekisteröityneille lukijoilleni. ;)

Palkintoehdotuksia otetaan vastaan! :) Mitä te haluaisitte saada arvonnasta palkinnoksi?? :)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjoja

Ajattelin tulla teille näyttämään parit lahjat mitkä sain, Miekkoselta saamani lahjakasa ja ystävältäni saatu setti. :) Miekkonen antoi tehtäväksi tilata jotain mitä olen aina halunnut, mutta yhtenä ehtona oli, että hankkisin jotain kynsiä kovettavaa "litkua", jos omat kynnet alkaisi vaikka kasvaa. :D

Tässä tulee nyt kunnon kuvapläjäys Miekkosen antamista lahjoista:




Tässä koko paketin sisältö.



Ihanaa, yllätyslahjana sain Calvin Kleinin Forbidden euphoria hajuveden! <3
Ei ole otettu vielä käyttöön, koska laatikossa odottaa 4 muutakin avaamatonta hajuvettä. :D
(Oli muuten harvinaisen vaikea paketti kuvata.. Ei meinannut onnistua!)




Cesars shopista tilattiin sitten se kynsien kasvattamis "litku", elikkä Cesarsin oma Harder-Longer-Stronger. :) Täytyy katsoa milloin ehtii aloittamaan kokeilun, että auttaako tuo näiden ongelmakynsien kanssa. :)



Lisäksi halusin Cesarsilta Sinan magneettilakan, Miekkonen valitsi sävyn. :) Testaan kunhan ehdin. :)



Ja Miekkonen valitsi myös tämän magneettilätkän. :)



Cesarsin paketissa tuli lisäksi appelsiinipuutikkuja kaupan päällisinä!


LUSH:in nettikaupasta halusin kokeiltavaksi muutaman tuotteen, Lemony Flutter oli yksi niistä, käy kynsinauhoille ja kyynärpäillekin jopa! :) Tätä ei ole vielä testattu.



Kynsienongelmien lisäksi minulla on myös päänahan kanssa ongelmia. Testiin tilattiinkin siis Snake Oil Scalp Bar LUSH:ilta. Viime yönä jo testasin tätä ensimmäisen kerran. :) Päänahka kutiaa vähemmän tämän jäljiltä, mutta tervan tuoksu mikä leijailee makuuhuoneessa ei ole kovin ihana. :( 



Huulienkuorintaa ei tarvitsekaan enää suorittaa kostutetulla, pehmeällä hammasharjalla, joka on kastettu sokeriin, vaan nyt sen voi tehdä huulienkuorinta-aineella! Ihana mansíkantuoksuinen sokerinen tuote, testasin eilen ensimmäisen kerran, tykkäsin kovasti! :)



LUSH:in kaupanpäälinen, Angel's Delight- saippua. Ei ole testattu vielä. :)



LUSH:ilta paljon kehuttu Honey I Washed the Kids-saippua. Ei ole testattu vielä. :)

Testattavia on siis paaaaljon! :) Tykkäsin näistä oikein kovasti, vaikka olikin avustuksellani hankittu, paitsi tuo hajuvesi, joka on niiiin ihana! :)

Näiden lisäksi sain ystävältäni lahjaksi Puman Yellow hajuveden ja suihkugeelin. :)


Lahjoja tuli lisäksi paljon paljon paljon. Mutta muuta kosmetiikka-aiheista paketeista ei löytynyt. :)
Minkälaisia lahjoja te saitte? :)

maanantai 24. joulukuuta 2012



Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille! :) <3

maanantai 17. joulukuuta 2012

InkkiPinkin loppuvuoden alennukset!!



InkkiPinkissä on nyt alkanut loppuvuoden alennukset, jotka kestävät 31.12.2012 klo. 24:00 saakka! :) Nyt kaikki ostamaan ihania kynsikoristeita yms!! Nettikauppaan pääset klikkaamalla kuvaa. :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Roskiskamaa

Nyt se hetki on koittanut, nimittäin eilen jouduin heittämään ensimmäisen kynsilakkani koko bloggaamisaikanani roskikseen!

Lakkailin siis eilen kynteni Lumenen Gloss & Care, 6 Rakkauden Sanat sävyllä. Ei oikein onnistunut. Lakka oli jo ikivanha, joten jouduin heittämään sen roskiin. :/

Meillä oli kunnon viha-rakkaus suhde. Tykkäsin lakan siveltimestä, koska sillä sai otettua lakkaa juuri sen verran kuin tarvitsi, mutta väri taas oli hieman hempeä omaan makuuni. Ja toisinaan se olikin sitten niin täydellinen sävy, ettei hyvä tosikaan!

Jään toisaalta hyvillä mielellä muistelemaan yhteistä taivaltamme, meillä oli hyvät ja huonot päivämme. <3

 
 
Onko teillä koskaan ollut tälläistä viha-rakkaus suhdetta kynsilakkaan? Kirpaiseeko teitä yhtään heittää kynsilakkoja roskiin?

tiistai 11. joulukuuta 2012

Viimeisimmät tekeleet



Jotka valmistuivat juuri muutama minuutti sitten. :) Vapaapäivän kunniaksi tein itselleni rakennekynnet, tällä kertaa tein ne luonnonvärisillä tipeillä. Nämäkään kynnet eivät onnistuneet täydellisesti, vasemman käden pikkurillin kanssa tuli hieman ongelmia, mutta olen näihin silti tyytyväinen. :)

Tein nämä kynnet sen takia, koska omat kynteni olivat niin huonossa hapessa taas vaihteeksi. Menneet poikki, liuskoittuneet yms. :/ Ja olen huomannut, että kynsilakat pysyvät paremmin rakennekynsien kanssa, kuin omien kynsien kanssa, niin nämä ovat siksikin paremmat vaihtoehdot kuin omat kynteni. :)

Mitäs teille kuuluu? :)

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulu tulla jolkottaa :)

Jouluun on enää vähän aikaa! :)


Meillä on parvekkeen kaiteiseen kiedottu siniset jouluvalot, tykkään niistä oikein paljon, vaikka alkuun en ollut aivan varma tuosta sinisestä väristä. :) Ja kyllä, lunta on siinä päällä oikein kunnolla, koska se on minusta kivan näköistä.


Keittiössä meillä on jouluinen kaitaliina ja joulukukkasena Amaryllis ja lisäksi valkoinen enkeli, joka minun oli aivan pakko ostaa, kun näin sen, se oli niin ihana. :) Enkeliin saa myös valot, mutta siitä on patterit nyt loppu. Höh. :(





Makuuhuoneessa on kynttelikkö ikkunalla, koska keittiön ikkunalaudalle sitä ei saanut mahtumaan, koska siinä on niin paljon kukkasia (kuten ehkä huomasitte :D).


Ulko-ovessa meillä on tuollainen punottu sydän, mikä roikkuu punaisesta nauhasta. :) Jouduin (huom! jouduin) ostamaan uuden joulukoristeen ulko-oveen, koska en löydä viime jouluista koristetta mistään. :(

Mitään muuta jouluista meillä ei sitten olekaan. Haluaisin kyllä hankkia jouluverhot, mutta vihaan verhojen silittämistä ja paikoilleen laittamista ylikaiken, joten tyydyn vain näihin pieniin jouluisiin somisteisiin. :)

Vielä lopuksi kuva meidän makuuhuoneen ikkunasta otettuna. :) Tykkään tästä maisemasta oikein paljon tällä hetkellä. :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Oman kynnen geelauksen toinen huolto

Tädää, nyt olis kuvat koneella ja valmiita tänne laitettavaksi! :)
 




Tästä huollosta ei tullut hyvä, koska en tykännyt työstää tuota valkoista geeliä. :/ Muutenkin huolto tuli tehtyä niin hätäisesti, että näistä tuli jopa suoraan sanottuna rumat! En tykännyt yhtään.

Miekkonen valitsi nuo siniset timangit kynsiin. :) Ne oli ihan kivat, mutta harmitti kun en ehtinyt laittaa niihin tarpeeksi geeliä päälle, kun oli taas muka niin hoppu jonnekin! -.-

Mutta tälläistä tällä kertaa. :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Aika kuluu hirveen nopsaan

Jouluaattoonkin on enää vain kuukausi :o Ja siitä viikko, niin vuosi vaihtuu. :o

Mutta niin, tulin päivittelemään tänne kuulumisia joita ei kylläkään juuri nyt ole. Elämä rullaa tasaisesti eteenpäin, työkokeilua, kodin kunnossa pitoa yms. Ei siis mitään suurempia ihmetyksiä ole nyt tapahtunut.

Tein viikko sitten uudet rakennekynnet itselleni, en jaksanut sillä hetkellä kuvata niitä, olisi pitänyt, koska nyt ette saa niistä kuvaa laisinkaan, koska peukalon kynnen tipit lähtivät irti heti seuraavana päivänä, ärrinmurrin huono kynsiliima! :( Töissä keskiviikkona menivätkin sitten molemmat etusormien kynnet. :/

Noh, sitten kun teen uudet kynnet noihin, lupaan ottaa teille kuvat! :)

Muuten laittaisin teille tähänkin kuvat edellisistä omien kynsien huollosta, mutta ne ovat edelleen siellä kamerassa, jonka johto löytyi viimein eilen illalla, kun tehtiin Miekkosen kanssa suursiivousta! :) Nyt on koti taas puhtoinen, jaksoin jopa pestä lattiatkin! :P

Tänään olisi ollut Nummelassa yksi kynsimiitti, johon minunkin piti osallistua, mutta huonosta rahatilanteesta ja kimppakyytiläisten peruuntumisen vuoksi, en sitten lähtenytkään sinne. :/ Harmittaa kyllä. Mutta ensi kerralla pyrin menemään miittiin! :)

Nyt sitten kun lattiat ovat vihdoin kuivuneet, voin poistua parvekkeelta ja mennä tekemään Miekkosen kanssa tortilloja ruuaksi. :)

Yritän parantaa postaustahtia, mutta en lupaa mitään. :s :) Kynsiä tulee lakkailtua nyt niin harvoin tai laiteltua muutenkaan, niin ei ole sinänsä mitään postauksen aiheita.

Ehdottakaa siis jotain aiheita mistä teitä kiinnostaisi lukea? :)

torstai 8. marraskuuta 2012

Kipeilyä ja uusia lukijoita!

Tervetuloa vaan kaikille uusille lukijoille! :)

Blogin puolella on ollut nyt aikas hiljaista, kun ei ole tullut tehtyä kynsiäkään nyt hyvään aikaan. Tai no, odottaahan tuolla kamerassa viimekertainen oman kynnen geelauksen huolto, mutta se saamarin piuha on tehnyt taas katoamistempun! -.- :D

Olen tosiaan ollut tämän viikon kuoleman kielissä kauheettoman räkätaudin kanssa, mutta elämä alkaa pikkuhiljaa voittamaan. :) Huomenna sitten kokeilemaan kuinka tää tauti sopeutuu työntekoon. Öisin meinaan yskiä keuhkoni pihalle ja hengitys vaikeutuu, koska nenä on niin tukossa. :/

Kynnet täytyisi taas huoltaa, mutta koska suurinosa kynsistä on nyt mennyt poikki, niin mielenkiinto on melkolailla nollassa sen suhteen, kun pitäisi mahdollisesti tehdä tippien kanssa ihan "kunnon" kynnet. Mutta aikaa tai jaksamista ei ole juuri nyt ollut. :/

Mutta tosiaan, hengissä ollaan! Niin blogi, kuin minäkin (tai minä ainakin paranemaan päin)! :D

Lauantaina pitäisi poiketa vanhoja luokkakavereita moikkaamassa pikkujoulujen teemalla, sitä odotellessa siis. :) Kynnet pitäisi laittaa mahdollisesti kuosiin ennen tuota.... Inspiraatiota odotellessa siis! :D

Mitäs teille kuuluu? :)

lauantai 27. lokakuuta 2012

Superhyvä porkkanakakku!

Tein siis eilen elämäni ensimmäistä kertaa porkkakakun, käytin täältä löytyvää ohjetta. :)

Itse tein päälisen kaksinkertaisena, koska tehtyäni tuon ohjeenmukaisen päälisen verran, tuntui että se ei riitä päällystämään koko pellillistä! Noh, olisi pitänyt kokeilla ensin riittääkö se ja tehdä sitten vasta lisää, jos ei olisi riittänyt, mutta ainakin nyt porkkanakakussa on päällistä jos ei muuta! :)

Eilen koemaistettiin Miekkosen kanssa ja ai että oli hyvää!! :)








Oletteko te koskaan tehneet porkkanakakkua? :) Tai tykkäättekö te edes siitä? :)

P.s. Ja ai kauhee, tää oli jo sadas postaus!!! :o Missä vaiheessa mä oon tänne niin paljon kirjoitellut!? :D

torstai 25. lokakuuta 2012

Talvi

Nonni, nyt se on jo melkein täällä.. Nimittäin talvi.. Tänä aamuna kaikki tiet oli jo jäässä ja ulkona on kylmä ja ja ja valivali! :D Noh, tänä aamuna sanoin Miekkoselle, että talvi sais tulla nyt sit kunnolla, 20cm lunta tänne silleen heti alkuun, kiiitos! Eipä tarttis sitten miettiä joutuuko skrapaamaan auton ikkunoita ja mitä sitä laittais ulos mennessä päällensä ja jalkoihinsa!

Vihaan siis tämmösiä "välikelejä", kun ei tosiaan tiiä, että mitä laittais päälle! Kun sitten taas kun tulee kunnolla kylmä, niin saan laittaa päälleni mun ah niin ihanan villakangastakin! :)

Kynsiä en oo tehnyt nyt vähään aikaan, omat kynnet lakkailin tuossa viime viikolla, mutta niistä tuli niin kamalat, etten ottanut teille edes kuvia niistä. Ne näyttivät nimittäin samana iltana siltä, kuin ne olisivat olleet minulle jo viikon verran! :/

Blogin puolella on tosiaan ollut taas hieman hiljaista, mutta koska ei ole tullut tehtyä kynsiä ja työpäivien jälkeen ei vaan jaksa kirjoitella mitään turhanpäiväisiä..

Jos nyt yrittäisi ryhdistäytyä ja ottaa itseään niskasta kiinni.. Välillä nimittäin mietin, että lukeeko näitä pölinöitä yhtään kukaan, kun kommentteja tulee niiiiin harvoin! :D

Ei jumantsuikka, tästä nyt tuli nähtävästi valituspostaus, mutta älkää te välittäkö tästä! :D

Huomenna saatan muuten tehdä elämäni ensimmäistä kertaa porkkanakakun! :)

Mitä teille kuuluu? :)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kasaria ja nysä kynsiä


Nyt on piiitkästä aikaa lakattu kynnet, tällä kertaa 80's-teemalla. :) Huomenna olen siis menossa hyvän ystäväni E:n syntymäpäiviä juhlimaan ja teemana meillä on 80-luku. :) Eikös nuo neon värit olleetkin silloin muotia? Noh, oli taikka ei, niin laitoin kynsilleni Wild & Mild:in kynsilakkaa, sävyllä 54 Ultra Pink.

Minä, joka en ikinä käytä kynsilläni punaista, pinkkiä tai mitään muutakaan silmiinpistävää väriä, räväytin nyt ja laitoin kirkkaan pinkit kynnet itselleni! :D Mitäs luulette, kuinka moni asiakas kommentoi huomenna näitä kynsiä? :D

 
 




Ja lisäksi, kuten huomaatte, vasemman käden pikkurillin kynsi meni eilen poikki. :/ Hiiiirmuinen nysä, mutta se oli vaan pakko poikkaista, kun huomasin suihkusta tullessa, että kynsi oli lohjennut tuolta sivusta jo jonkun matkaa, enkä sitten halunnut, että se repeää pahemmin töissä. Ja nyt taas sitten kasvatellaan ja kasvatellaan.. :( En tykkää yhtään.

Ja ei, en jaksanut hinkata ylimenneitä lakkoja pois, koska ne lähtevät lipettiin kyllä vielä ennen pippaloita. :)

Ja kyllä, olin siis todella laiska sen asian suhteen! :D

Niin ja ps. kynsilakan kuivuttua kynnet jäivät hassun mattapintaisiksi :o

perjantai 12. lokakuuta 2012

Voi unohdus!!

Pienimuotoinen pölinäpostaus vuorossa tänään. :) Elikkä hiljaiseloa ollut tällä puolella, mutta yritän ryhdistäytyä. :) Tuntuu vaan ettei ole ollut nyt minkäänlaisia postattavia asioita..

Selailin tuossa noita kuvia mitä olen ottanut ja sieltä löytyi tämmöiset kynnet, mitkä olen unohtanut kokonaan julkaista täällä!! :o Kuinkahan tälläinen on päässyt käymään! :o Elikkä ei siis pölinää, vaan kynsienlakkailua! :) Tässä kuvat. :)
 
 


 
Aluslakka: Konad Base Coat
Pohjalakka: Rimmel 825 Sky High
Kärjet: MNY 677
Päälilakka: Konad Top Coat
Plus timangit ja kynsitarrat.

Mielestäni kivat ja simppelit lakkaukset. :) Mitäs te tykkäätte näistä? :)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Oman kynnen geelauksen huolto

Tälläistä iltapuhdetta oli siis eilen. :) Geelaukset olivat olleet minulla 3 viikkoa ja kynnet olivat jo kasvaneet niin paljon, että se raja alkoi ihan tosissaan häiritsemään minua. :) Tuon kolmen viikon aikana jouduin tekemään kaksi kynttä uudelleen, koska geelit lohkeilivat irti. Töissä löin siis ne pari kynttä johonkin ja siitä hyvästä ne geelit lohkesivat ja kynnet siinä samalla sitten. :/

Mutta tälläisiltä ne näyttää sitten tällä hetkellä. :)
 
 
 

 
Minusta itsestä tuntuu, ettei tuo etusormen kynsi ole kasvanut mihinkään suuntaan, mutta nuo muut ovat kyllä. Molemmissa käsissä siis sama "ongelma", elikkä etusormien ja peukaloiden kynnet ei meinaa millään kasvaa pidemmiksi. :/

Voipi olla, että tänään vielä innostun lakkailemaan nämä, koska olen nyt tykästynyt näiden geelausten päälle lakkaamiseen. Tuntuu, että kynsilakat pysyvät paremmin näissä, kuin omissa kynsissäni. :)

Niin ja p.s. Tervetuloa uudelle lukijalle!! :)


tiistai 2. lokakuuta 2012

Neljännet geelikynnet :)

Tosin toiselle tehtynä vasta kolmannet. :) Tämmöiset geelikynnet tuli tehtyä siis tällä kertaa. :) Aikaahan noiden tekemiseen vielä kuluu, n.4h yhteensä. Mutta kyllä nyt omasta mielestäni ainakin onnistuin ihan hyvin. :) Nämä on siis tehty luonnonkynnen värisillä tipeillä. :)
 
 


 
Mitäs te tykkäätte näistä? :) Ja koristelut ovat simppelit, koska asiakas halusi vain vähän jotain kivaa kynsiinsä. :)


torstai 27. syyskuuta 2012

Tähtiä




Aluslakka: Mavala

Pohjalakka: Essie, Buy me a cameo

Päälilakka: Mavala

Lisänä: Tähti kynsitarroja :)



Kokeilin siis InkkiPinkiltä tilattuja tähti kynsitarroja missä on hieman blingblingiäkin. :) Mielestäni kivat simppelit kynnet, kun pohjalla on Essien Buy me a cameo. :) Mitäs te tykkäätte näistä? :)

Lisäksi geelasin uudelleen 2 kynttä, jotka olivat alkaneet hieman repsottamaan. :)

Niiiiin! Ja sain tänään postissa ison kasan kaikenlaisia tippejä, jotka olin ostanut Fb:n kynsikirpparilta. :) Niitä oli ihan järjettömän paljon, ainakin yli 1000 kpl! :) Paljon enemmän, kuin mitä olin osannut odottaa. :) Ja maksoivat postikuluineen vain 11€! :)



 
 

InkkiPinkin lahjakortilla tilatut tuotteet :)


Tässä siis tälläinen kuvakokonaisuus mitä kaikkea tuolla 10€ lahjakortilla sain tilattua InkkiPinkiltä :)

Sen suuremmin ei ollut mitään erityistä mitä olisin tarvinnut, joten tilasin aika paljon kynsitarroja, koska olen tykästynyt niiden käyttöön, koska tuo konadointi ei ota oikein tuulta siipiensä alle, niin koristellaan sitten tarroilla! :D

Tässä tosiaan kuvina mitä kaikkea tilasin InkkiPinkiltä. :)
 
Tässä koko tilaus.

Sekalaisia strasseja.

Kultaista glitterpölyä.

Tilauslahjaksi pinkkiä glitterpölyä.

Sydän sabluunat.

Tähtiä.

Ja kollaasi kaikista tarroista. :)

Kymmenellä eurolla saa yllättävän paljon tuotteita, vai mitä te olette mieltä? :) Itse tykkään kaikista tuotteista todella paljon, varsinkin nuo tarrat ovat ihania! :)

Josko tänään tekisi uudet lakkaukset kynsiin ja koristelisi ne joillain näistä uusista jutuista. :)